SCR:n erityisuinnin tarjonta laajentuu kevätkaudella 2026! Tutustu erityisuinnin soveltaviin pienryhmiimme ja ilmoittaudu mukaan, ja vinkkaa myös tutuille, joille ryhmä saattaisi olla ajankohtainen. Ryhmiä on ikähaarukassa 4-23v. ja kaiken tasoisille, kokoaikaista tukea tarvitsevista uimataidottomista kilpauintiin asti. Soveltavassa pienryhmässä uimari kohdataan yksilönä, ja tuetaan uimaria yksilöllisten vahvuuksien kautta. Pienryhmät soveltuvat kaikille lapsille ja nuorille, jotka hyötyvät yksilöllistetystä uimaopetussuunnitelmasta. Opetuksessa huomioidaan aina jokaisen uimarin tarpeet, ja mahdollisestaan oppiminen erilaisin opetusmenetelmin ja aistein. Uimakoulua saa kokeilla kerran ilman sitoutumista. Tällöin vähennämme kurssihinnasta 10e toimistokulun ja palautamme loput kurssimaksusta.
MURUT erityisuintiryhmä, 4-17v, oman avustajan kanssa terapia-altaassa . Allasaika PE 19.30-20. Uimahalli on kiinni yleisölle, joten ympäristö on rauhallinen. Laguunialtaan pienryhmä on tarkoitettu lapsille ja nuorille, jotka eivät ole valmiita, tai eivät pysty aloittamaan uimakoulua itsenäisesti. Lämpimään terapia-altaaseen voivat tulla vaikeastikin vammaiset lapset ja nuoret oman avustajan kanssa oppimaan vedessä oloa erityisuinnin ohjaajan ja apuohjaajan kanssa. Ryhmässä mukana on oma aikuinen tai avustaja jokaisella uintikerralla. Voit tiedustella avustajaa myös seuran kautta. Mikäli sopiva avustaja löytyy, se maksaa 20e/uintikerta kurssimaksun lisänä. Uimakoulun tavoitteena on nauttia vedessä olosta, kerätä rohkeutta itsenäiseen liikkumiseen tai vain ylläpitää mielekästä harrastusta ilman tavoitteita. Laguunialtaaseen pääsevät myös liikuntarajoitteiset tuolihissin avulla. Murut kokoontuvat 12 kertaa kevätkauden aikana ja kausimaksu ryhmässä on 195e sisältäen jäsenmaksun. Ilmoittautuminen: https://scr.myclub.fi/flow/courses/10200472
OPETUSALTAAN PIENRYHMÄ SAUKOT uimataidottomille/alle 10m uimataito ja 5-13 vuotiaille lapsille. Allasaika SU 10.30-11. Uimakoulussa opetellaan liikkumaan vedessä, ja tuetaan lapsen itseluottamusta vedessä toimimiseen. Tavoitteena itsenäinen eteneminen vedessä liukumalla, sukeltamalla ja/tai alkeisuinnilla 10m uimarin omaan tahtiin. Pienryhmässä uimari kohdataan yksilönä, ja tuetaan uimaria yksilöllisten vahvuuksien kautta. Pienryhmät soveltuvat kaikille lapsille, jotka hyötyvät yksilöllistetystä uimaopetussuunnitelmasta. Uimarin haasteina voi olla esim. isossa ryhmässä toimiminen, puheen ymmärtämisen ja tuottamisen haasteet, aistiyliherkkyydet, tarkkaavaisuuden ja hahmottamisen häiriöt, tai vesipelko. Opetuksessa huomioidaan aina jokaisen uimarin tarpeet, ja mahdollisestaan oppiminen erilaisin opetusmenetelmin, sekä annetaan uimarille aikaa sisäistää opittu asia omaan tahtiin. Merkkisuoritukset suoritetaan uimarin etenemistahtiin ryhmää vaihtamatta. Uimarilla saa olla oma avustaja mukana. Jos avustajaa ei ole, tulee uimarin ymmärtää yksinkertaisia ohjeita jotta vaaratilanteita ei synny. Yhdellä valmentajalla on ryhmässä enintään 3 uimaria, pääsääntöisesti 2 uimaria/valmentaja. Uimakoulu kokoontuu kevätkauden aikana 14 kertaa, ja sen hinta on 195e sisältäen jäsenmaksun. Ilmoittautuminen: https://scr.myclub.fi/flow/courses/10163208
ISON ALTAAN PIENRYHMÄ DELFIINIT lapsille ja nuorille, joiden uimataito on vähintään 10m. Ikäsuositus 8-17v. Uimarin haasteina voi olla esim. isossa ryhmässä toimiminen, puheen ymmärtämisen ja tuottamisen haasteet, aistiyliherkkyydet, tarkkaavaisuuden ja hahmottamisen häiriöt, tai vesipelko. Opetuksessa huomioidaan aina jokaisen uimarin tarpeet, ja mahdollisestaan oppiminen erilaisin opetusmenetelmin, sekä annetaan uimarille aikaa sisäistää opittu asia omaan tahtiin. Merkkisuoritukset suoritetaan uimarin etenemistahtiin ryhmää vaihtamatta. Uimakoulun tavoite on vähintään 25m uimataito alkeistekniikalla/uintitekniikalla. Delfiineillä on valmentajia 1 per 2-3 uimaria. Oma avustaja saa olla mukana altaassa. Ryhmässä voi harjoitella 1 tai 2 kertaa viikossa. Allasajat MA 15.45-16.30 ja LA 10.10-10.55. Hinta 215e 1x/viikko ja 265e 2x/vko sisältäen jäsenmaksun. Ilmoittautuminen: https://scr.myclub.fi/flow/courses/10163243
ISON ALTAAN TORPEDOT erityisuinnin pienryhmässä harrastetaan uintia säännöllisesti, ja jos parauinti kiinnostaa, osallistutaan kilpailuihin. Ryhmään voivat tulla kaikki, jotka haluavat harjoitella uintia 2-3 kertaa viikossa, ja osaavat jo yli 25m. Pienryhmässä uimari kohdataan yksilönä, ja tuetaan uimaria yksilöllisten vahvuuksien kautta. Opetuksessa huomioidaan aina jokaisen uimarin tarpeet, ja mahdollisestaan oppiminen erilaisin opetusmenetelmin, sekä annetaan uimarille aikaa sisäistää opittu asia omaan tahtiin. Merkkisuoritukset suoritetaan uimarin etenemistahtiin ryhmää vaihtamatta. Harjoitukset Ma ja To 15.45-16.30 sekä La 9.15-10. Lisäksi oheisharjoittelumahdollisuus lauantaisin 8.30-9. Kausimaksu ryhmässä on 245e 2x viikko (ma tai to ja la) ja 275e 3x viikko. Jäsenmaksu 25e laskutetaan myöhemmin keväällä. Torpedot harjoittelevat 1-2 valmentajan johdolla ja uivat allasta päästä päähän 25m radalla. Ilmoittautuminen: https://scr.myclub.fi/flow/courses/10212817
Uimakoulua saa kokeilla kerran ilman sitoutumista. Tällöin vähennämme kurssihinnasta 10e toimistokulun ja palautamme loput kurssimaksusta.
Lisätietoja saa SCR:n erityisuinnin vastaavalta: Roosa Penttinen erityisuinti@sc-rovaniemi.com